Japanin opiskelun sietämätön tuska

Myönnän heti alkuun, että olen susipaska. Rallijapanini auttaa pääsemään yksinkertaisista tilanteista yli ja ympäri, tai pahemmillaan olemaan entistä pahemmin kujalla, kun vastapuolen sanainen arkku repeää auki täysin.

Olen käynyt Japanissa kuutisen kertaa (vuosina 2016-2020) ja maassa on edelleen olemassa tietty kynnys, jonka sinun on vain ylitettävä, jos et tunne ihmisiä entuudestaan tai tiedä kulttuurista juurikaan mitään.

Se on kieli.

Toki, rikkinäisellä englannilla keskusteleminen (joka vaatii vastapuolelta muutaman tuopin kumoamisen) ja kuvien näyttäminen puhelimesta saa aikaan reaktioita. Suomalainen luonto, mystiikka ja muumit purevat helposti.

Sitten on se laiskan ihmisen valinta, ja se on HUB-ravintolaan hakeutuminen, jota voidaan kutsua vaikkapa länsimaisen ihmisen turvasatamaksi, joka on englantilaistyyppinen pubiketju. Jostain kummasta syystä se houkuttaa länsimaalaisia kuin kärpäsiä puoleensa.

Osakalainen grillivarrasravintola. (Kushikatsu)

En koskaan ole käynyt HUB:ssa Osakassa, Tokiossa taasen useita kertoja, mutta Kansain alueen vedessä on oltava jotain omituista, koska ihmiset lähestyvät paljon helpommin kuin pääkaupungin valojen alla. Nämä keskustelut jäävät aina torsoiksi, kun englanniksi keskusteleminen ei onnistu kovin usein. Siispä ratkaisuna on ollut alkaa omaksumaan kieltä.

Alati nouseva ylämäki

En voi sanoin kuvailla miten raivostuttavalta tuntuu opetella ensin kahdet tavuaakkoset (hiragana ja katakana), jotta pystyy alkaa opiskelemaan kanji-merkkejä, joissa vielä on helposti kaksi tai useampi lausumismuoto (alun perin kiinalainen onyomi-muoto ja japanilaiseen makuun sopiva kunyomi). Hyvä puoli on, että jos haluaa vain oppia lukemaan merkityksen, eikä puhumaan, niin se onnistuu paljon helpommin logogrammeilla.

Japani taipuu suomalaiseen makuun, eli tarkoittaa sitä, että verbejä ja adjektiiveja taivutetaan, esimerkiksi otetaan sana 怖い (kowai, pelottava) ja taivutellaan sitä vähemmän pelottavaksi. Ensin heitetään adjektiivin i-pääte VEKS, ja korvataan se く (ku) -tavulla, isketään perään negaatiota merkitsevä な (na) -tavu ja ripotellaan loppu päivittäiskielen imperfektillä かった (katta). Saatiin sitten kontekstista riippuen, joko että en ollut peloissani tai joku asia ei ollut pelottava.

Kaikki kirjoitetaan pötköön. Aivan kaikki, välimerkit ovat heikoille.

Muutamaan kertaan on hanskat pudonneet ja joka kerta olen nostanut ne ylös, kun reissu on lähestynyt. Enkä edes vielä puhu kohteliaisuusmuodoista, joita sitten alkaa lisääntymään ja joita en juuri verbin perusmuotoja enempää pysty hallitsemaan.

Työkalut

Olen nyt aloittanut muutamaan kertaan perusteiden tankkaamisen ja huomannut, että ainoa tapa on jauhaa ja jauhaa niin kauan, kunnes asiat alkavat jäämään päähän. Pääasiallisena apunani on viisi asiaa:

  • Sanaston kartuttamiseen Wanikani, jossa käytän mobiilissa Tsurukame-sovellusta
  • Kieliopin kertaamiseen Bunpro
  • Merkkien kirjoittamisen Kanji! -sovellusta
  • Yleiseen kielenoppimiseen Lingodeer
  • Podcastit Spotifysta, jossa joko puhutaan japaniksi aloittelijatason sisältöä tai englantia ja japania käytetään keskusteluissa ristiin
Moni on minulta kysynyt, että miksi? Mitä hyötyä tästä on?

Ensisijaisesti aina vastaan heti, että pätemisen tarpeeseen. Mutta totuus on, että haaste on niin laaja, että pienetkin onnistumiset tuovat iloa.

Wanikanin etusivu

Tätä työkalusettiä sitten kierrätän päivittäisessä rytmissä, mutta ilman keskustelua kenenkään kanssa, ei taitoa pääse kerryttämään tai juurruttamaan. Siksi kierre on pidettävä käynnissä, tai se unohtuu. Lähtökohtaisesti ainakin lisään omaa tietämystä hyllylle, tai sanaa käytettäväksi, kun tulee joskus tulevaisuudessa tilanne eteen.

Ehkä jossain vaiheessa tulevaisuutta, pystyn puhumaan kuin ekaluokkalainen.